Sinustako Lujahormi®-edustaja Pohjois-Savoon?

edustaja

Oletko kiinnostunut edustamaan palvelua, joka ratkaisee asiakkaan todellisen ongelman? Haluatko toimia keskeisessä roolissa yrityksessä, joka toimii suunnannäyttäjänä koko alalle? Jatkuvasti kasvavan kysynnän vuoksi haemme joukkoomme reipasta myyntiedustajaa Pohjois-Savon talousalueelle.

Lupaamme takuukäynnit

Hyvän kysyntätilanteemme ansiosta pystymme lupaamaan kaikille edustajillemme riittävän määrän asiakaskäyntejä kohtuullisen palkkatason saavuttamiseksi. Otamme ja kannamme siis vastuun asiakashankinnasta, jolloin sinä voit keskittyä olennaiseen, eli asiakkaiden palvelemiseen.

Olemme alan johtava esimerkki ja suunnannäyttäjä

Lujahormi®-palvelu tunnetaan korkeasta laadusta ja pitkälle viedystä palveluprosessista. Pitkälle jalostettu palvelu on asiakkaan helppo ostaa, mutta myös edustajan helppo myydä. Tarjouksemme kestää vertailun faktojen valossa. Kuluneen vuoden aikana olemme toimineet esimerkkinä useille alalle tulleille yrityksille. Olemme otettuja siitä, että meitä seurataan ja pystymme toiminnallamme vaikuttamaan koko alan standardeihin.

Johtavana toimijana koemme, että meillä on jatkuva vastuu kehittää palveluamme, myyntiäprosesseja ja markkinointia harppauksin eteenpäin. Esimerkiksi yrityksemme nuohoojien ja muurarien tuntemus tulisijojen ja savuhormien toimintaperiaatteista on koko henkilöstömme käytössä!

Pääset vaikuttamaan toimintatapoihin ja työympäristöön

Olemme nuori yritys ja jokaisella työntekijällä on mahdollisuus vaikuttaa yrityksen toimintatapojen muodostamiseen. Valitsemme ja testaamme yhdessä käytettävät työkalut ja toimintamallit. Yrityksen johto työskentelee tiiviissä yhteistyössä kaikkien työntekijöiden kanssa (ts. toimitusjohtaja viihtyy paremmin nokisena katolla kuin toimistossa). Haluamme, että työntekijät tuntevat toisensa ja kaikilla on mukavaa töissä. Järjestämme yhteisiä tapahtumia tasaisin väliajoin!

Myyntiedustajana olet osa yrityksemme ydinporukkaa. Tehtäviisi kuuluu savupiippu- ja tulipesäsaneerauksien sekä Tiileri-tulisijojen tarjoaminen omakotitaloasukkaille.

– Haluatko työskennellä yrityksessä, jota seurataan ja joka määrittää koko alan toimintamallit?
– Haaveiletko kysyntäasiakkaista?
– Haluatko keskittyä olennaiseen ja saada valmiita asiakaskäyntejä kalenteriisi?
– Haluatko työskennellä keskeisessä roolissa osana nuorekasta ja kehittyvää huipputiimiä?
– Koetko olevasi oppimishaluinen, toimelias ja positiivisen asenteen omaava myyntiedustaja?

Jos vastasit kysymyksiin myöntävästi, niin ota meihin yhteyttä!

HAKUAIKA PÄÄTTYY 31.12.2016.

Lähetä avoin hakemus osoitteeseen jussi.hakomaki@lujahormi.fi

Voit myös täyttää sähköisen työnhakulomakkeen tästä.

Jussi Hakomäki

020 7698 544

Kategoria(t): Avoimet työpaikat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.