Toinen Lujahormin arvontavoitto napsahti Muurameen

polttopuut-muurame

Vesa Jussila asustaa Muuramessa perheineen vaimonsa Sirpan lapsuudenkodissa. Koti on rakennettu 1957. Vuosien aikana talo ja pihapiiri ympärillä on muuttunut moneen kertaan. Peruskorjatun talon viereen on rakennettu lämmin autotalli syksyllä 2005 ja pihamaalta löytyy myös pihasauna isoine terasseineen, uima-allas ja palju. Jykevän kuusiaidan suojaamalla pihalla lämpenee kesäisin pihasauna päivittäin ja paljukin lähes joka viikko.

polttopuita-muurame

Vesa on taitava käsistään ja peruskorjaukset ovat onnistuneet pääasiassa omin voimin. Apua remontteihin on saatu rakennusalaa tuntevilta sukulaisilta. Kuten muissakin saman ikäluokan taloissa, remontoitavaa on riittänyt ulkovuoresta putkiin ja viemäreihin. Savupiippu on alkuperäisessä kunnossa eikä sille ole säännöllisten nuohouksien lisäksi tehty muita toimenpiteitä.

lujahormi-tiiveyskoe

Lujahormin ilmaisessa tiiveystarkastuksessa savupiipusta löytyi odotettuja puutteita. Muurauslaastit olivat monesta paikasta irronneet ja hormit vuotivat toisiinsa. Ilmoitetut puutteet eivät tulleet Vesalle yllätyksenä.

– Kyllähän 50-luvun savupiippu on varmasti huonossa kunnossa. Sen tiesinkin, että rapautumaa on varmasti paljon. Onneksi tuttavalla teettämäni piipunhattu on suojannut piipun yläpäätä jonkin verran säältä, Vesa kertoo.

– Savupiipun korjaus on edessä. Se on pakko tehdä jossain vaiheessa. Mieluiten mahdollisimman pian, jatkaa Vesa.

Savupiipun irtonaiset tiilet saadaan kiinnitettyä ja vuotavat saumat tukittua esimerkiksi Lujahormin massakorjauksella. Kyseisellä korjausmenetelmällä säästyy uudelleen muuraukseen verrattuna jopa kymmeniä tuhansia euroja. Savupiipun turvallinen käyttöikä kasvaa silti kymmeniä vuosia. Massa lujittaa koko hormin rakenteen ja uusi kova sisäpinta parantaa vetoa ja vähentää huollon tarvetta.

Polttopuita Vesalla ja Sirpalla kuluu vuodessa paljon. Talvisin takkaa lämmitetään joka toinen päivä. Kesällä puukuormaa kulutetaan runsaasti pihasaunan ja paljun tulipesissä.

– Kyllähän meillä puita kuluu varmasti enemmän kuin keskiverto suomalaisella. Joka vuosi sitä mietitään ennen lämmityskauden alkua, että mistä tällä kertaa puut hankittaisiin, kertoo Vesa.

polttopuut-keski-suomi

Keväällä Vesa ja Sirpa osallistuivat Lujahormin järjestämään polttopuuarvontaan. Palkintoa oli koko vuodeksi kuivia polttopuita kotiin toimitettuna. Arpaonni suosi Vesaa.

– Kun Lujahormilta soitettiin, että olette voittaneet koivuhalkoja koko vuodeksi, niin enhän minä sitä tahtonut uskoa. Vaimon kanssa moneen kertaan mietittiin, että täytyy olla jokin huijauspuhelu.

– Sitten kun toimitusaikataulua ruvettiin sopimaan, niin olihan se pakko uskoa. Hirveät kiitokset Lujahormille tästä.

Polttopuut tilattiin Lujahormin kustantamana Niinimäen Puulta Kangashäkistä. Puut tuotiin pihamaalle ja niitä luovuttamaan ehti Lujahormilta Juha ja Ville.

– Arvontaa suorittaessa mietitytti, että toivottavasti puut menevät nyt sellaiselle kotitaloudelle, jolla on niillä oikeasti käyttöä. Oli mahtava huomata, että näille polttopuille oli todellinen tarve ja ne otettiin tosi hyvällä mielellä vastaan, toteaa Lujahormin toimitusjohtaja Juha Lehtimäki.

Kategoria(t): Ajankohtaista, Voittajat Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.